maanantai, 31. toukokuu 2010

Moi Moi

Onpas taas mukamas ollut kiirettä, eikä tännekään ole kerinnyt kirjoittamaan! No on tässä oikeasti vähän kiire ollutkin, sain kesäksi, tai ainakin juhannukseen, asti töitä tutuntutunkaverin kautta puutarhan ulkomyymälästä. Siinä hommassa tulee itsestään liikuttua. Itse kun olen melko ahkera, enkä jaksa seistä tumput suorina niin häärään menemään koko aika, kävelyä ympäri myyntialuetta ja kukkien kimpussa häsläämistä, kyykkyyn ylös työtä lähes koko aika. Työpaikalle on matkaa noin 6-8 kilsaa ja kuljen sen pyörällä satoi tai paistoi koska pyörällä pääsee nopeammin kuin bussilla. Iltavuorossa olen vasta ollut ja se on osoittautunut pahaksi muun liikunnan kannalta. Sitä kun tahtoo töiden jälkeen omaa aikaa palautua ja kiva poikaystävääkin on nähdä. Sitä tulee herättyä aamulla > töihin > nukkumaan. Tänään oli ensimmäinen aamuvuoro ja ihanaa tulla kotiin ihmisten aikaan ^^ Olen myös työaikana syönyt aivan kamalasti, johtunee energian kulutuksen lisääntymisestä? Mutta tänään toinen työkaverimummeleista tokaisi kun nostelin valuvia housuja ylöspäin, että olen olen laihtunut ja etenkin kuulemma kasvoista. No juuri ostin vyön, oli pakko kun pyöräilessäkin ne valuu. En ole punninmnut itseäni nyt kahteen viikkoon, itseasiassa ei hirveästi jaksa edes pyöriä tuon vaa'an kimpussa.

maanantai, 17. toukokuu 2010

Rullaluistimet

Löysin ullakolta rullaluistimet, jotka joskus olin ostanut ja jotka ovat osoittautuneet liian isoiksi. Merkiltään XCuse ja kokoa 40. Ajattelin että voisinpa vaikkaa koittaa myydä näitä pois tämän sivuston kautta. Mitähä noista pyytäisi... 10 euroa varmaan ihan ok kun ostin nuo käytettynä ja itse käytin kerran. Mitähän noiden toimituskulut maksaa? katselin aikaisemmin että jotkut pyytää jopa 18 euroa toimituskuluja...

 

Itselläni on huuto.netissä muutenkin nyt aika paljon myytävää, kaikkia en ole vielä saanut läheskään laitettua. Paitoja, hiusjuttuja, verhoja, kirjaa, ced-levyä. Nimimerkillä lakhesis löytyy minun tuotteeni ja päivitän listaa seuraavan kahden viikon ajan koko aika.


Viime perjantaiselta lenkiltäkin otin kuvia:

 

enkä edelleenkään tiedä kovin tarkasti missä päin nämä kuvat otin, jossakin pirkkalan ja lempään kuntoiluradalla.

lauantai, 15. toukokuu 2010

oho

aamupaino 60,6 kg. Täytyy kyllä myöntää, että vatsa kurni kamalasti. Nopea humpsahdus silti kun eilen aamulla paino oli 61.2

 

 

ja minun tekee aivan älyttömästi mieli sinihomejuustoa :P olen juustosieppo, juustot ei kauan ehdi meikäläisen kaapissa olemaan. Siksi koitan harvemmin ostaa niitä.

perjantai, 14. toukokuu 2010

Toissapäiväinen pyöräilyreitti

Tällain minä menin keskiviikko iltana >

 


Tasan 20 kilsaa tuli tuon mittauksen mukaan. Ja tänään pyöräilin saman ajan, eri paikassa. Yritin käyttää samaa karttapalvelua mittaamiseen, mutta mutkittelin ja pörräsin niin paljon ettei tampereen karttapalvelun kartassa ole edes kaikkia reittejä. Taikka en osaa vaan löytää niitä tuosta. Olin pirkkalan ulkoiluradalla, joka käsittääkseni on aika uusi. Oli kivaa mennä metsässä

perjantai, 14. toukokuu 2010

Paino ja mitat. Taas.

Nonih paino on hurahtanut 200 grammaa pois eli painan 61.2 kiloa

Vyötärö: 70,3 cm, noussut sitten maalliskuun yli sentillä

Lantio: 87, 5 cm, noussut sitten maaliskuun yli kahdella sentillä.

voi ei kuinka näin pääsikään käymään. Pidän uuden suklaalakon... paitsi että jäätelöstä en edelleen luovu, jotain pitää olla, kunhan ei kovin usein. Valkoisen viljan suhteen olen ollut nyt jo taas tiukempana, eli ei ole tullut kamalasti sitä syötyä. Kannattaa lukea pakkausselosteet, koska mäkkiviikonloppuna ostettiin 'pehmeää ruis sämpylää' ja kun jälkeen päin lukaisin pakkausselosteen niin ruista oli leivissä vain 20%.

iltasanomilla oli lista laihdutuksen perusjutuista, kyllähän siinä taas oli ne sama jutut. Tosin kohdallani mättää, että listan mukaan ruokavaliolla ja liikunnalla pitäisi laihtua kilo viikossa, minä matelen 200-400 gramman viikko vauhdilla. Mutta tämä 60-61 kg on mun kehon oma peruspaino jonka se muistaa ja jossa se on kauimmin ollut, ei se hevillä luovu siitä mihin se on tottunut. Luin näistä tasannevaiheista ja ei niihin auta muu kuin jatkaa vain samalla tavalla, niin paino sitten lopulta humpsahtaa alas... joillakin kerrallaan jopa useamman kilon verran. Ja toisekseen listassa sanotaan, että kannattaa punnita itsensä joka päivä... en näe sitä tarpeelliseksi... siitä tulee helposti liian kova pakkomielle.

Tässä iltasanomien linkki: Näin paino putoaa nopeasti

Minua taisi puraista pyöräilykärpänen, tekee nytkin kovasti mieli lähteä pyöräilemään. Rullaluistelukausikin on alkanut, mutta en ole vielä itse avannut sitä. Pyöräilyttää vaan :) laskin toissapäiväisen pyöräilyn kalorikulutuksen täällä ja tulos oli 1152, 41 kcal perustuen kohtuulliseen liikuntaan, kyllä sitä aika kovaa vauhtia tuli mentyä ja paita oli hikinen, en voi sanoa kevyeksi sitä lenkkiä.