Olen huomannut tulleeni itsekriittisemmäksi kehostani. En muista onko näin käynyt aikaisemmilla painonpudotuskerroilla, mutta nyt huomaan sen selvästi.

Jostakin kumman syystä tunnen liikunnan vaikutuksen selässäni. Selkä on toisaalta olut aina oma lempiruumiinosani. Sen muoto tuntuu paremmin ja paremmalta, otin siitä kuviakin ja ne oikeastaan näytti aika hyvälle. Takapuolessa on vielä vähän korjaamisen varaa, mutta sekin näyttää paremmalle kuin muutama kuukausi sitten. Sitten käännyin ja enää ei ollut kivaa :(

Takapuoli on kiva, etupuoli on ihan tyhmä. Kun katson alas näen pömpähtävän mahan jossa ei ole kiinteyttä. Olisipa isommat rinnat niin en näkisi mahaa! Crossailu ei ole ilmeisesti keskiruumiiseen juuri auttanut, miten olisikaan. Tämä vaatisi vain uusien liikkeiden lisäämistä päivärytmiin, mutta voi luoja kun olen aina inhonnut vatsalihasliikkeitä. Tai miten olisi zumba? ainiin millä rahalla... Jopa suihkussa se häiritsee... maha siis... puristelen sitä ja tökin jenkkakahvoja. Kehon kanssa on yhtä taistelua.

Ruokakin on hankala. Meinaan väkisillä ruveta ronkeliksi ja kuitenkin himoita laskiaispullia kun voisi syödä oikeaa ruokaakin. Saan juuri ja juuri pääni uskomaan, että pitää syödä koska liikunta säästöliekillä ei ole hyväksi. Onneksi marjasmoothie lievittää ajoittaista herkuttelun nälkääni. Maaliskuun alussa loppuu suklaalakon nolla toleranssi, olen sallinut itselleni kahden kuukauden paaston kunniaksi suklaamoussea. Sitten yritän pitää karkkipäivän kerran kuussa. On sitten jotakin mitä odottaa. Eikä edes herahtanut vesikielelle!